Ajan kulu

Päivät on mennyt normaalisti, ollan oltu ulkona tosipaljon kiitos ihanan kevätkelin. Olen tavannut paljon kavereita ja skypetellyt muun ajan. Eilen vein lainaamani sukset ja monot sekä sauvat mukanani white horseen jotta Monika saisi ne takaisin. Ei kuulemma ollut normaalia tuoda täysi hiihtovarustus mukaan pubiin, oh well..

Olen tavannut monia uusia aupaireja ja olen alkanut miettimään, sehän on ihan kun eilen kun itse olin juuri tullut, ensimmäinen bussi morgesiin, ensimmäinen juna Lausannesta Echandenssiin joka päätyi morgesiin ja bussilla kotiin, ensimmäinen yö ulkona, ensimmäinen kiertely kaupungissa, ensimmäinen metro. Tuntuu kun siitä ei ole laisinkaan pitkä aika, mutta siitä on jo puoli vuotta. Puoli vuotta on mennyt lentäen ! Edelleen löydän uusia paikkoja kaupungissa varsinkin meidän muuton jälkeen kun kuljen jalan kaikkia pikkukujia, Lausanne on täynnä charmia, pieniä antiikkikauppoja, merkki secondhand kauppoja, suklaapuoteja, juustopuoteja ja  eko-kauppoja.

Nykyään lasken silti itseni aika kotiutuneeksi, kuljen ilman että eksyn, junilla löydän aina perille, löydän raitiovaunuilla ja busseilla vieraissa paikkakunnissa kunhan tiedän minne pysäkille olen menossa. Olen löytänyt itsestäni varmuuden mitä mulla ei ennen ole ollut. Luulin että olisin ihan hukassa ja eksyksissä mutta sitä ei ole (oikeasti) vielä tapahtunut, jos en löydä niin kysyn, vaikka sitten ranskaksi. Ranskankieleni ei tällä hetkellä kehity mitenkään hirmunopeasti sillä en käy mitään kurssia, kumminkin neuvoin eilen tietä ranskaksi turistille. Autolla en enään pelkää ottaa uusia teitä vaan osaan kartoittaa kaupungin jotenkin jo päässäni ja pystyn arvaamaan minne tie vie. Olen nyt tehnyt myös taskuparkin väärälle puolelle katua mikä olisi ollut jo erittäin haasteellista ilman että takapenkillä istuu kaksi poikaa jotka ääntelee sen mukaan että peruttaisin takanaolevaan autoon päin tai ajaisin edessä olevan tolpan päälle. Se joka mielestäni kertoo myös että "olen" Lausannelainen on se että kun metro lähtee liikkeelle nykien ja ulkona on satanut muut ihmiset liukuu taaksepäin mutta mä seison paikallani persekenkien kanssa. Okei, persekengät paljastaa että en oo täältä koska kuten oon sanonut ei kukaan itseäänkunnioittava sveitsiläinen laittaisi niitä jalkaan, varsinkaan keskustassa metrossa, mutta kumminkin.

Olen tämän puolen vuoden aikana kaivannut kotiin mutta samalla toivonut että tämä vuosi ei loppuisi ikinä. Nykyään jos tulee hetkiä jolloin on koti-ikävä joku mun kaveri ottaa heti yhteyttä, ne saa ajatukset pois ikävästä ja taas on hyvä olla. Ja tietenkin mulla on maailman mahtavin perhe ja ystävät jotka auttaa pärjäämään. Tuntuu oudolle myös että jos en ikinä olisi lähtenyt tänne niin en olisi tavannut näitä ihmisiä. Mulla on pari suosikki suomalaista täällä ja monta suosikkiruotsalaista sekä yksittäisiä suosekkeja monestamonesta maasta, Gabriellan kanssa olen edelleen paljon yhteydessä vaikka hän lähti kotiin tukholmaan ennen joulua. Hän on myös ottanut elämäntehtäväkseen levittää mun viisaita suomalaisia lauseita ja nyt hänen koko ranskanryhmä (se siis opiskelee ranskaa yliopistossa tällä hetkellä) osaa sanoa "Hikoilen kun raiskaaja", seuraavana on tiedossa "saanko ottaa kannettavani saunaan". Olisin ehkä voinut opettaa jotain enemmän käytännöllistä mutta Gabriellan ranskalainen luokkakaveri oli eilen sanonut 3 tunnin ranskankieliopin jälkeen että "hikoilen kun raiskaaja" kun hän oli niin puhki. Kyllähän se hymyilyttää. Olen keskustellut monen kanssa jotka on ihan eri kulttuurista, miten vietetään pyhiä ja mitkä on tavat niiden kotimaassa, tämä on aika avartavaa.

En ole päivääkään katunut lähtöäni, yli puolet ajasta on mennyt mutta mulla on vielä vaikka mitä opittavaa ja hienoja hetkiä on varmasti tiedossa!

Illan piristyksenä kevätkuva maailman parhaasta Nilsistä

ja musta maailmanvalloituskuva Genevestä..

okei, nyt lopetan pelleilyn ja jatkan ihanaa iltaani. Tänään pidän rauhallisen illan tv-sarjojen ja rusinoiden parissa. Sali-vapaa.